Alan erikoisosaajat apunasi
Maa- ja metsätalouden kirjanpitoa ja verotusta säätelevät monet erilaiset lait ja asetukset. Siksi onkin tärkeää valita kumppaniksesi alaan erikoistunut tilitoimisto, jonka käsissä yrityksesi taloushallinto hoituu asianmukaisesti. Me Aaltotilit Oy:llä olemme palvelleet maa- ja metsätalouden asiakkaita menestyksekkäästi jo kokonaisen vuosikymmenen ajan.
Olemme perehtyneet maa- ja metsätalouden taloushallintoon vaikuttaviin asetuksiin täsmällisesti ja pidämme itsemme jatkuvasti ajan tasalla niissä tapahtuvista muutoksista. Näin yrityksesi kirjanpito, verotus, rahoitus ja muut asiat hoituvat kerralla oikein. Tarpeesi mukaan voimme olla apunasi myös esimerkiksi maatalouden budjetoinnissa.
Kokonaisvaltaiset palvelut sujuvaan taloushallintoon
Toimitpa sitten perinteisen viljelyn, karjankasvatuksen tai metsätalouden parissa, tarjoamme yrityksellesi välineet ja palvelut talousasioiden asianmukaiseen hoitamiseen. Voit ulkoistaa taloushallintosi meille kokonaisuudessaan tai vain juuri niiltä osin, kuin haluat. Voit myös hyödyntää asiantuntijuuttamme ja kysyä mielipidettämme tarvitsemistasi palveluista.
Rakennetaan yhdessä juuri sinun yrityksellesi parhaiten sopiva räätälöity palvelukokonaisuus. Käytössämme ovat alan parhaat ohjelmistot taloushallintosi sähköiseen hoitamiseen, mutta toiveesi mukaan voimme hyödyntää myös perinteisiä menetelmiä.
Maa- ja metsätalouden taloushallinnon palvelumme kattavat muun muassa:
-
kirjanpidon
-
tilinpäätökset
-
laskutuksen ja myyntireskontran
-
ostoreskontran
-
palkanlaskennan.
Oletko ryhtymässä maa- tai metsätalousyrittäjäksi?
Suunnitteletko maa- tai metsätalousyrityksen perustamista? Meiltä saat asiantuntijapalvelut myös yrityksen perustamiseen. Olemme apunasi suunnittelusta asti läpi koko perustamisprosessin.
Lue lisää yrityksen perustamiseen liittyvistä palveluistamme ja ole meihin yhteydessä, niin sovitaan ensimmäinen tapaaminen.